keskiviikko 23. elokuuta 2017

Arkista haparointia

Olen ollut kotona lasten kanssa nyt yli yhdeksän vuotta. Ensimmäistä kertaa vuosiin tänä syksynä ei kotona arkiaamuisin muutamaan tuntiin olekaan yhtään lasta. Ajatuksena aamu yksin kotona tuntui ruhtinaallisen pitkältä ja ajattelin ehtiväni vaikka mitä, mutta käytännön tasolla huomaan, että ainakin toistaiseksi aamun tunnit kuluvat hetkessä ja omaa aikaa ei ole ollenkaan niin paljon kuin kuvittelin.

Koulua on käyty nyt kohta kaksi viikkoa. Olen vähän kerrallaan yrittänyt sovitella arjen palasia yhteen, mutta päiviin ei vielä toistaiseksi ole oikein löytynyt rytmiä. 

Varhaisen aamun aikataulussa ei juuri ole pelivaraa. Nousen kuudelta, vien koirat pihalle ja annan niille ruokaa. Herätän lapset, hoputan heitä pukemaan päälleen, laitan aamupalaa. Lapset lähtevät aamulla pian seitsemän jälkeen koulubussilla kouluun, mies samalla portinavauksella töihin. 

Viime viikolla kun mies oli työmatkalla yksi rauhaton aamu johti siihen, ettei nuorimmainen suostunutkaan nousemaan sisarustensa kanssa bussiin. Ei auttanut kuin päästää bussi menemään vanhemmat lapset kyydissään, pukea reippaasti päivävaatteet itsellenikin päälle, hälyttää autonkuljettaja apuun ja viedä kolmevuotias itse autolla kouluun. Ehdimme juuri parahiksi, mutta toivon, ettei samaan tarvitsisi ryhtyä toiste. Yritän siis parhaani mukaan pitää aamut rauhallisina, että lapset lähtisivät kaikki suosiolla ja hyvillä mielin aamulla bussilla kouluun. Rauhallista tunnelmaa ei kuitenkaan ole aina ihan helppo saavuttaa kun aamun yhtälöön kuuluu kolme väsynyttä lasta, kolme energistä koiraa ja minuuttiaikataulu!

Nuorimmainen pääsee isosisaruksiaan aiemmin koulusta ja ilman sisaruksia en halua kolmevuotiasta vielä bussiin laittaa. Siksi haen nuorimmaisen koulusta autonkuljettajan kyydillä alkuiltapäivästä. Yritän samalla mennessä tai viimeistään kotimatkalla hoitaa juoksevia asioita kuten käydä ruokaostoksilla. Myöhemmin iltapäivällä koulubussi toimittaa isommat lapset kotiin koulusta. 

Esikoinen tekee läksynsä oma-aloitteisesti ja itsenäisesti mutta seitsenvuotias tarvitsee toistaiseksi minut vierelleen auttamaan. Eilen tytön läksyihin meni melkein kaksi tuntia. Yritin siinä samalla melko huonolla menestyksellä katsoa nuorimmaisen perään ja auttaa esikoista valmistamaan itselleen välipalaa. Kun läksyt oli vihdoin tehty täytyi minun heti alkaa tehdä iltaruokaa ja pakata tytöille lounaita seuraavaa päivää varten. Esikoinen syö nykyään koulun ruokalassa, mikä helpottaa iltarutiineja jonkun verran. Seitsenvuotiaskin saisi tänä vuonna ostaa lounaansa koulusta, mutta keliakian vuoksi se ei ole mahdollista. Sen enempää koulun ruokalassa kuin missään muuallakaan ei täällä ole tarjolla gluteenittomia vaihtoehtoja ellen valmista niitä itse. Ylipäänsä ruokakauppojen rajalliset valikoimat tuovat arkeen omat pulmansa. Lounaita olisi huomattavasti helpompi ja sukkelampi kasata päivittäin jos kaupoissa olisi paremmin saatavilla tuoreita vihanneksia ja hedelmiä tai vaikka ihan vain paremmin eineksiä. Tällaisenaan olen aika ajoin vähän pulassa sen suhteen mitä ihmettä tytöille lähettää kouluun syötäväksi.

Illallisen jälkeen täytyy lapsia alkaa aika lailla heti toimittaa nukkumaan sillä aamulla on edessä varhainen herätys. Ennen nukkumaanmenoa luen lapsille pari lukua milloin mistäkin kirjasta. Tällä hetkellä meillä on menossa mainio kanadalainen kirja, jonka nappasin vähän summanmutikassa kirjakaupasta Calgaryssä. Pyrin siihen, että kahdeksaan mennessä valot sammuvat lastenhuoneessa. Haluaisin mieluusti laittaa lapset jo vähän aiemminkin nukkumaan, että he taatusti saisivat kaikki tarpeeksi unta, mutta tämän tiiviimmäksi emme millään ole saaneet illan aikataulua järjestettyä. 

Tuntuu kaikkinensa, etten toistaiseksi ihan pysy tässä uudessa arjessa mukana. Mies hoitaa toki kyllä oman osansa, mutta hän on pitkät päivät töissä ja arjen rutiinit ovat siksi pitkälti minun varassani. Se on minusta sinänsä ihan oikein ja hyvin. Ajattelen, että onkin minun tehtäväni kotiäitinä olla kotona vetovastuussa, järjestää lasten aamuihin rauhaa ja iltapäiviin iloa. Haluan kuitenkin yrittää myös pitää kiinni siitä, että muutamat aamun tunnit yksin kotona käytän niin kuin itse haluan sen sijaan, että esimerkiksi valmistelen hyvissä ajoin lasten seuraavan päivän lounaita tai teen aamulla iltaruuan valmiiksi odottamaan. Koko päivää en jaksaisi yrittää olla tehokas, haluan järjestää päiviin rauhaa ja iloa myös itselleni. 

Uskon ja toivon, että kunhan viikot tässä kuluvat saan rutiineista paremman otteen ja arki alkaa paremmin kulkea omalla painollaan. Nyt onneksi häämöttää jo viikonloppu edessäpäin ja pian myös syksyn ensimmäinen loma.

perjantai 18. elokuuta 2017

Hengästyttävän haastava koulumaailma

Oli helpompaa palata pari viikkoa sitten lomalta Khartumiin kuin tällä viikolla kouluun. Khartumista olen kuin olenkin jotenkin onnistunut löytämään oman paikkani kun taas kansainvälinen koulumaailma tuntuu yhä vain vieraalta. Lastemme koulu on oikein hyvä ja kiva, kansainvälisten koulujen mittakaavassa monessa mielessä aivan mainio, mutta koulun vaatimustaso hengästyttää minua vuodesta toiseen.

Omat kouluaikani 80-90-luvun Suomessa eivät lainkaan valmistaneet minua kansainvälisten koulujen kilpailuhenkisyyteen ja armottomaan kunnianhimoisuuteen. En muista itse seitsemän-yhdeksänvuotiaana miettineeni sitä mitä osaan ja miten hyvin, mutta täällä sitä ei valitettavasti tunnu voivan välttää. Korkeat odotukset ovat lasten koululla normi. Eräs uusi tuttavuus, nelivuotiaan äiti, totesi eilen vähän tuohtuneena, että hänen lapsensa on toisen äidinkielensä lukemisessa jäljessä. Kyseinen äiti ihan tosissaan ajattelee, että neljävuotiaana pitäisi osata jo lukea kahta kieltä. Missä vaiheessa nämä pienet ihmiset saavat vain olla kun jo niin pienestä asti pitää osata niin paljon? 

Olen yhtäkkiä oivaltanut, että vaikka en itse ollenkaan allekirjoita kansainvälisen koulumaailman korkeita odotuksia, ne ovat kuitenkin vaikuttaneet minuunkin nämä viimeiset vuodet. Lastemme koululla koululaisten odotetaan esimerkiksi pitävän ihan pienestä asti omista tavaroistaan huolta. Vaikka minusta onkin typerää ja kohtuutonta, että jo nelivuotiaan odotetaan osaavan katsoa tavaroidensa perään, olen kuitenkin itsekin hermostunut kun lapset ovat kadottaneet kouluun hattunsa tai unohtaneet uimakassinsa koulubussiin. Kun olen vuosien varrella täällä ärtyillyt lapsille kadonneesta hatusta tai uimakassista olen itse asiassa ollut hermostunut kouluun joka odottaa minusta pieniltä koululaisilta liikaa.

Vasta tällä viikolla olen oikein ymmärtänyt, että kireyteni täkäläisen koulun suhteen yleensä ottaen pitkälti juontaakin juurensa siitä huolesta, että kansainvälisen koulumaailman vaatimukset ovat lapsillemme liian kovat. Toistaiseksi koulu on sujunut lapsiltamme kaikin puolin hyvin, mutta minua silti koko ajan vähän huolestuttaa, että ihanat lapsemme menettävät vaativissa oloissa elämänilonsa ja uskon itseensä.

Olen yrittänyt parhaani mukaan tasoittaa koulun korkeita odotuksia, antamalla lasten olla kotona lapsia, ja muistuttamalla heitä siitä, että meidän silmissämme he ovat hyviä ja ihania juuri sellaisina kuin ovat. Aika ajoin koulun vaatimukset ovat kuitenkin sokeuttaneet minutkin ja olen vastoin omaa vaistoani painostanut lapsia tekemään enemmän ja paremmin. Välillä siksi, että mielessäni on herännyt epäilys, että ehkä minä olen väärässä kun annan lasten olla lapsia. Vaikka suomalaisittain on ihan normaalia antaa pienten lasten kasvaa rauhassa ja oppia pääasiassa leikin kautta, täällä se on aika harvinainen ajatus. On välillä vaikea uskoa itseensä kun ei saa ajatuksilleen ympäriltään juurikaan vastakaikua. Minusta on esimerkiksi tärkeää, että lukemisen ja kirjoittamisen harjoittelu kotona lähtee lasten omasta aloitteesta, mutta silloin kun lapset ovat tuskailleet luku- ja kirjoitusläksyjen kanssa olen ajoittain miettinyt olenko tehnyt väärän valinnan kun en ole aktiivisesti opettanut lapsia lukemaan ja kirjoittamaan.

Haluaisin voida luvata itselleni, etten enää koskaan anna koulun vaatimusten vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni, mutta se ei taida olla kovin realistista. Jatkuvaa tasapainottelua taitaa olla edessä koko lasten kouluaika; kansainvälinen koulumaailma eroaa niin monessa niin vahvasti minun ajatuksistani lasten parhaasta. Ei auta kuin vain yrittää jatkossakin tehdä parhaani, pitää pääni kylmänä ja mieleni avoinna, ja koettaa oppia virheistäni.

tiistai 15. elokuuta 2017

Neljäs vuosi hyvin käyntiin

Koulua on käyty nyt kolme päivää. Kouluvuosi on lähtenyt erinomaisen hyvin käyntiin. Esikoinen vaikuttaa tyytyväiseltä luokkaansa ja uuteen opettajaansa, ja vanhemman tyttären luokalle osuivat lähes kaikki tytön lähimmät ystävät ja niinikään oikein hyvältä vaikuttava opettaja. Yhdeksänvuotias esikoinen on nyt viidennellä luokalla, seitsenvuotias vanhempi tyttäremme kolmannella.

Nuorimmaisen ensimmäinen kouluvuosi koulun päiväkotiluokalla on lähtenyt käyntiin paremmin kuin olisin osannut toivoa. Tyttösemme lähtee joka aamu kouluun hyvillä mielin ja on jo muutamassa päivässä omaksunut hurjasti uusia asioita. Olin odottanut, että kolmevuotias olisi iltapäivisin koulun jälkeen väsynyt ja kärttyinen, mutta kaikkea muuta. Hän on ollut jos mahdollista vielä hyväntuulisempi kuin tavallista. 

Ettei elämä olisi liian helppoa mies lähti tänä aamuna lukuvuoden ensimmäiselle työmatkalle perjantaihin asti. Ja onhan tässä ehtinyt olla kaikenlaista muutakin pientä haastetta. Viime viikolla jäteviemäri tulvi kadulle asti korttelimme toisessa päässä. Onneksi viemäriputkisto saatiin näemmä eilen siinä määrin kuntoon, että putket vetävät taas normaalisti. Tästä lähin muistan olla kiitollinen aina kun jätevettä ei lainehdi kotini läheisyydessä! Tätä ennen en sitä ymmärtänyt todella arvostaa.

Kuluneen viikon aikana olemme sanoneet hyvästejä vanhoille ystäville jotka tekevät lähtöä muille mailla ja tehneet samaan aikaan tuttavuutta uusien tulokkaiden kanssa. Vanhemman tyttären luokkatasolle tuli tänä vuonna ainakin viisi uutta lasta, pojankin luokkatasolle muutama, ja aika paljon näkyy muillakin luokkatasoilla olevan uusia naamoja. Koska minusta oli aikoinaan niin raskasta muuttaa tänne Khartumiin, ja koska ylipäänsä hyvin muistan kuinka orpo olo voi olla uudessa paikassa ensimmäiset viikot ja kuukaudet olen yrittänyt ottaa aktiivisesti kontaktia kaikkiin koululla kohtaamiini uusiin vanhempiin. Olen myös tutustunut muutamiin miehen kollegoiden puolisoihin jotka ovat vasta saapuneet maahan. Tuntuu hyvältä voida olla uusien apuna ja tukena ja samalla saan tilaisuuden tutustua uusiin mielenkiintoisiin mukaviin ihmisiin. 

Vaikka paluu Khartumiin onkin ollut onnistunut ja saumaton, huomaan, että hermoni ovat silti vähän kireällä ja tunteet pinnassa. Liekö hyvä vai paha, että seuraava loma odottaa jo parin viikon päässä? Uhrijuhlaviikon syyskuun alussa vietämme joka tapauksessa Venetsiassa. Nämä tulevat viikot yritän saada uusista aikatauluista ja rutiineista sillä tapaa otteen, että lomalta pääsisimme palaamaan mahdollisimman toimivaan arkeen. 

perjantai 11. elokuuta 2017

Kehnoja yhteyksiä ja kiellettyjä sivustoja

Loman aikana ehdin taas tottua moneen juttuun. Mustikoihin ja vadelmiin, avokadoihin, puhtaaseen ulkoilmaan, toimivaan internetiin - ihan vain muutamia mainitakseni. Toisaalta Khartumin todellisuudesta on kolmessa vuodessa tullut siinä määrin tuttu, että täkäläisiin kuvioihin on ollut tällä kertaa melkoisen helppo palata. Monet täkäläiset reaaliteetit ovat kyllä ehtineet jo taas tässä viimeisen viikon mittaan vähän ärsyttää, mutta eivät kuitenkaan yllättää. Ennalta-arvattavuus tekee hankalammastakin arjesta elettävää.

Osasin esimerkiksi jo vanhastaan odottaa, että internet toimisi miten sattuu, eikä se siksi tullut mitenkään yllätyksenä. Asioiden hoitamista ei täällä voi jättää internetin varaan tai ainakaan viime tippaan, sillä yhteys pätkii jatkuvasti. Netflixiä ei voi katsoa kuin sen parikymmentä minuuttia päivässä koska data-aikaa on vain rajallinen määrä per päivä. 

Puoli vuorokautta toimi internet näin kehnosti tässä muutama päivä sitten: sivut latautuivat vain puolitiehen jos ollenkaan ja sähköposteja en saanut tarkistettua lainkaan.




Huonon yhteyden lisäksi täällä Sudanissa netin käyttöä rajoittavat myös yhtäältä valtio ja toisaalta Yhdysvaltain sanktiot. Aika ajoin osun sellaiselle sivustolle, jonka käyttö on valtion taholta estetty. Onneksi tätä tapahtuu minulle melko harvoin. En selvästikään hakeudu kovin mielenkiintoisille sivustoille. 

Kielletyt sivustot tunnistaa tällaisesta ruudusta.



Yhdysvaltain sanktiot puolestaan estävät muun muassa Amazonin ja Airbnb:n käytön Sudanissa. Amazonin sivustoa voin kyllä vapaasti katsella mutta tilauksia ei täältä onnistu tekemään, ei vaikka laittaisin vastaanottajan osoitteeksi Sudanin sijaan esimerkiksi Suomen. Airbnb-sivustolle ei taida päästä täältä lainkaan. Yhdysvallat harkitsee parhaillaan Sudanin sanktioiden poistamista. Lopullisen päätöksen tekemiseen otettiin heinäkuussa kolme kuukautta lisäaikaa. Periaatteessa sanktioita kevennettiin tämän vuoden tammikuussa, mutta käytännössä ne näkyvät edelleenkin esimerkiksi Airbnb:n sivuilla. 

Airbnb pahoittelee, ettei sivustoa voi käyttää Sudanista. Olemme muuten aikamoisessa seurassa.






Tällainenkin testi jäi joku kuukausi sitten tekemättä, koska Sudanista käsin sitä ei voinut tehdä.

torstai 10. elokuuta 2017

Gluteeniton Albertassa

Heinäkuinen reissumme Albertaan, Kanadaan oli oikein onnistunut myös ruuan puolesta. Keliakian kanssa ei voi ottaa riskejä gluteenittomuuden suhteen. Teimmekin taustatutkimusta tapamme mukaan etukäteen ennen reissua ja päivittäin paikan päällä netissä ja haimme ravintoloita joilta todella luonnistuisi gluteenittomuus. Hyvää ruokaa oli onneksi melko helppo löytää. Alla omat suosikkimme Edmontonissa, Calgaryssä ja Kalliovuorten Canmoressa ja Lake Louisella, sekä Kalliovuorten kupeessa Hintonissa. 


Edmonton

Hollantilaistyylisiä pannukakkuja tarjoileva aamiais- ja lounasravintola. Gluteenittomia pannukakkuja tarjolla sekä makeana että suolaisena.

Aamiais-, lounas- ja illallisravintola. Melko meluisa mutta tunnelmallinen. Ruokalistalla gluteenittomia vaihtoehtoja.

Mainio aamiais-, lounas- ja illallisravintola. Erillinen gluteeniton ruokalista.

Pohjoisamerikkalaiseksi taco-ravintolaksi oikein pätevä. Ruokalistalla lähes kaikki on gluteenitonta.

Erinomaisen hyvää ruokaa Thaimaasta ja Laosista. Listalla monia gluteenittomia vaihtoehtoja.


Calgary

Lähiruokaa valmistava kotoisa ruokapaikka. Listalla gluteenittomia vaihtoehtoja.


Canmore

Melko kallis mutta hintansa väärti liharavintola, niin sanottu brasilialainen grilli, missä lihaa tuodaan vartaissa pöytään niin kauan kuin ruokahalua vain riittää. Melkein kaikki liha ja suuri osa lisukkeista olivat gluteenittomia. 

Aamiais- ja lounasravintola. Ruokalistalla gluteenittomia vaihtoehtoja.


Hinton

Kiva, pieni sushiravintola josta löytyi enemmän kuin riittävästi gluteenittomia vaihtoehtoja ja myös gluteenitonta soijakastiketta.


Lake Louise

Ylihintaista ruokaa äärimmäisen kauniissa ympäristössä. Ruokalistalla useampia gluteenittomia vaihtoehtoja myös lasten makuun.



Lisäksi söimme parissa ketjuravintolassa useammassa eri osoitteessa hyvin ja turvallisen gluteenittomasti:





Bonuksena vielä ruokapaikat missä söimme Reykjavikissa paluumatkalla Kanadasta Suomeen. Aamiaiselle pysähdyimme Bergssonille ja lounaalle Apotekiin. Kummassakaan ei ollut varsinaista gluteenitonta ruokalistaa tai listalla gluteenittomia vaihtoehtoja, mutta molemmat osasivat räätälöidä meille sopivat annokset.

tiistai 8. elokuuta 2017

Kohti uutta kouluvuotta

Vaikka lapsilla on lomaa jäljellä vielä vajaa viikko, ajatukset ovat enenevässä määrin jo arjessa. Yritämme hivuttaa lasten nukkumaanmenoaikaa lomavaihdetta varhaisemmaksi ja mietimme kukin jo paljon tulevaa kouluvuotta.

Lastemme kansainvälisessä koulussa vaihtuu luokanopettaja joka kouluvuosi. Joka vuosi jokainen luokkataso myös jaotellaan uudelleen kahdelle rinnakkaisluokalle. Joka vuosi lapsilla on siis vastassa sekä uusi opettaja että osin uusi luokka. Opettajista ja luokista ei erityisesti tiedoteta oppilaille tai vanhemmille etukäteen. Se on minusta vähän harmi, sillä mielelläni itse valmistaisin lapsia tulevaan edes muutaman päivän etukäteen. Onneksi viime vuonna yksi ystävistäni oivalsi, että koulun tietokannasta voi käydä tarkistamassa jokaisen lapsen kohdalta tulevan lukuvuoden luokanopettajat muutamaa päivää ennen koulun alkua. 

Kävin eilen aamulla uteliaisuuttani tarkistamassa löytyisikö tietokannasta jo tietoa opettajista, mutta tyhjää vain näkyi. Illalla sain viestin ystävältä, että tiedot oli vihdoin julkaistu. Meidän internetyhteytemme oli tietysti juuri katkennut ja pääsin siksi katsomaan tiedot vasta tänä aamuna. Ihan hyvältä vaikuttaa. Kuopuksen opettajan itse asiassa tiesinkin jo etukäteen, ja hän on sattumalta tuttu täältä jo vuosien takaa. Esikoisen opettajan tunnen koululta eri yhteyksistä ja pidän hänestä kovasti. Keskimmäisen opettaja on minulle ihan vieras, mutta kuulemma mukava hänkin. Toivon, että lapset kiintyvät uusiin opettajiinsa ja omalta kohdaltani toivon, että kaikkien kolmen opettajan kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Aika näyttää. 

Vähän kerrallaan alkaa selvitä myös ketkä kaverit ovat lasten kanssa tänä vuonna samalla ja ketkä rinnakkaisluokalla. Sen tiedän jo, että yksi vanhemman tyttären parhaista ystävistä on päätynyt eri luokalle. Tyttö ei onneksi tunnu olevan siitä kovin surullinen. 

Esikoisen paras ystävä muuttaa tänä syksynä pois Khartumista ja siksi odotan mielenkiinnolla tietoa pojan luokkakavereista. Löytyykö joukosta uutta luottoystävää? Onneksi tiedän toistaiseksi ainakin yhden pojan vanhoista kavereista olevan tänäkin vuonna hänen kanssaan samalla luokalla. 

Koulu alkaa sunnuntaina ja hyvä niin. Mies palasi töihin eilen maanantaina. Lasten ja minun eilinen aktiviteetti oli käydä ruokakaupassa. Tänä aamuna olimme aikeissa kävellä lähikahvilaan kahville ja mehulle, mutta hiekkamyrsky muutti suunnitelmat: taivas on ruskeana pölystä eikä kutsu lähtemään ulkoilmakahvilaan. Harmi, sillä alamme kaikki olla jo vähän mökkihöperöitä. Huomiseksi olen kutsunut lapsille ja itselleni seuraa kotiin, mutta täksi päiväksikin täytyisi keksiä jotakin. Toivotaan, että tuuli puhaltaisi hiekkapilvet iltapäivään mennessä pois.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Pitkä matka kotiin

Pitkä matka Sudaniin alkoi eilen lauantaiaamuna vanhempieni luota Espoosta. Tilataksi vei varhain aamulla meidät ja viisi matkalaukkua, yhden turvaistuimen ja kokoelman reppuja ja kassukoita parissakymmenessä minuutissa lentokentälle. Helsinki-Vantaan kentällä virkailijat taas kerran pitkän tovin hyvässä hengessä ihmettelivät EU-passejamme ja Sudanin viisumeita jotka viimeistä voimassaolopäivää lukuunottamatta ovat kokonaan arabiaksi. Käsimatkatavaroiden tarkastuksesta siirryimme suoraan passintarkastukseen. Rajavirkailija suhtautui passeihimme huomattavasti lentoyhtiön työntekijöitä nihkeämmin ja minä ehdin jo vähän ärsyyntyä. 

Lensimme kuutisen tuntia Helsingistä Dohaan. Dohassa meillä oli yli viisi tuntia tapettavana eikä tällä kertaa oikeutta käyttää kentän mukavia lounge-odotustiloja. Asetuimme siis kimpsuinemme lasten leikkitilan viereen pieneen televisionurkkaukseen. Isommat lapset kävivät peuhaamassa leikkitilassa, pienin jäi katsomaan minun läppäriltäni piirrettyjä - hän on ollut vähän kipeänä enkä siksi halunnut hänen toheltavan liikaa tai tartuttavan leikkitilan muita lapsia. 

Dohan kenttä on tuntuvasti hiljentynyt naapurimaiden saarron myötä ja saarto näkyi matkustajien määrän lisäksi jonkun verran myös muun muassa myymälöiden valikoimissa. Me löysimme kyllä silti helposti kauppojen hyllyiltä perinteiset Dohan tuomiset, pistaasit ja taatelit, ja kenttä oli ylipäänsä kaikin puolin yhtä toimiva, puhdas ja miellyttävä kuin aina ennenkin.

Lähdimme vihdoin Dohasta vähää vaille kymmenen illalla kohti Khartumia. Naapurimaiden saarto on vaikuttanut rankasti myös lentoihin Dohasta Khartumiin. Qatar Airways ei saa enää käyttää lennoillaan Saudi Arabian ilmatilaa ja siksi lennot Khartumiin kestävät nykyisellään lähes kolme tuntia enemmän kuin ennen; lyhyestä kolmen tunnin lennosta on tullut melkein kuuden tunnin pituinen lento. Lapset nukkuivat ja mies ja minä nuokuimme kun kone kiersi Arabian niemimaan, lensi yli Somalimaan, yli Etiopian ja Sudanin eteläpuolen ja vihdoin Khartumiin. 

Saavuimme Khartumiin vähän vaille neljältä aamulla. Lapset olivat onneksi saaneet sen verran nukutuksi, että jaksoivat suhteellisen hyvillä mielin kulkea koneesta bussille ja bussilta passintarkastusjonoon. Täkäläiset passintarkastusjonot ja jonot täällä ihan noin yleensä kiristävät minun hermojani. Täkäläiset suhtautuvat usein jonoihin melko ylimalkaisesti jos niitä huomioivat ollenkaan. Tälläkin kertaa useampi ihminen tunki huoletta eteemme ja muutamat muut kävivät yrittämässä onneaan suoraan tiskillä kesken meidän passiemme tarkastuksen. Taisin kuitenkin olla liian väsynyt menettääkseni malttiani ja olin suorastaan tyytyväinen kun onnistuin passintarkastuksen jälkeen matkatavarahallissa saamaan käsiini matkatavarakärryt. Jonkun kerran kärryt ovat olleet tullessa aulasta kokonaan loppu ja kerran jouduin itse lähtemään niitä kentän ulkopuolelta hakemaan. Tämänaamuiset matkatavarakärryt olivat vanhan- ja kärsineennäköiset mutta kulkivat toisaalta ihmeellisen suoraan. Kyllä voi ihminen olla vähästä onnellinen kello viiden paikkeilla aamulla! 

Sekin ilahdutti, että kaikki viisi laukkuamme ja pienimmän uusi turvaistuin tulivat kaikki ennen pitkää liukuhihnalla kaikessa järjestyksessä ja yhtenä kappaleena. Tunnin verran me laukkujamme yhteensä odottelimme, mutta toisaalta tavarat tulivat sillä tapaa mukavasti vähän kerrallaan tiputellen, ettei toivo ehtinyt missään vaiheessa mennä tavaroiden saapumisen suhteen. Ja ehdimmepä käydä kaikki siinä odotellessa matkatavarahallin vessassakin - vähän kyseenalainen ilo kyllä sekin. Esikoinen sanoi näkevänsä matkatavarahallin miestenvessasta vielä painajaisia. Minua toisaalta ilahdutti kun muistin vessareissulla, että takkini taskussa oli paperiserviettejä. Vessapaperin puute ei siten päässyt suuresti vaivaamaan. Siitäkin ilahduin aidosti kun hanasta tuli kuin tulikin vettä käsienpesuun. 

Matkatavaramme meinasivat joutua tullin tarkempaan syyniin mutta diplomaattipassit pelastivat taas kerran prosessilta. Diplomaattien laukkuja ei tulli periaatteessa saa kentällä avata ja tutkia. Eipähän meillä laukuissa kyllä mitään kiellettyä olisi ollutkaan. Khartumin kentällä läpivalaistaan mennentullen kaikki käsi- ja matkatavarat - tullessa kai pääasiassa alkoholin vuoksi. Meillä oli laukussa lasipullollinen vaahterasiirappia jonka arvaan näyttäneen kyseenalaiselta läpivalaisussa, mutta ei siis tosiaan mitään sen vahvempaa. 

Kotona meitä odottivat terveen ja iloisen oloiset koirat jotka menivät onnesta mutkalle kun näkivät meidät. Olimme niin myöhään aamuyöstä kotona, ettei kannattanut enää mennä nukkumaan. Lapset ovat ihastelleet vanhoja tuttuja tavaroitaan ja kaivaneet laukuista uusia aarteita. Nyt poika on vetäytynyt ylhäiseen yksinäisyyteensä jota ehti loman aikana aika ajoin kaivata. Tytöt katsovat DVD:ltä Maija Poppasta. Mies ja minä yritämme pysyä hereillä kun taas koirat ovat suosiolla antaneet periksi unelle. 

Olen tässä aamun mittaan saanut melkein kaikki laukut purettua kasoihin makuuhuoneen lattialle ja lähes kaikki ruokatavarat laitettua paikoilleen. Tässä helteessä ei ruokatavaroiden kanssa parane kovin kauan odotella, etteivät ne ehdi pahentua. Hellettä täällä nimittäin pitää, vaikkei kyllä onneksi ole sentään ihan kohtuuttoman kuuma. Toistaiseksi vielä alle 40 astetta eikä iltapäivälläkään säätiedotuksen mukaan kovin paljon päälle. 

Ensimmäistä kertaa palasin lomalta Khartumiin kuin kotiin, ilman suuria tunteenpurkauksia tai sen kummempaa ahdistusta. Vähistä unista huolimatta tunnen oloni ihan tavalliseksi ja täyspäiseksi. Joka syksy tulee pakostakin vertailtua tunnelmia ensimmäisen syksyn tunnelmiin. Juuri nyt tuntuu kuin Khartumiin olisi kolme vuotta sitten muuttanut ihan toinen ihminen kuin se joka tänä aamuna tuli takaisin kotiinsa!

Tänään on viimeisen lomaviikon ensimmäinen päivä. Viikon päästä alkaa koulu. Ensimmäistä kertaa saattelemme ensi sunnuntaina kouluun kaikki kolme lasta. Vähän haikeana mutta ennen kaikkea kuitenkin uteliaana odotan kuinka tämä uudenlainen vuosi lähtee käyntiin.